Etätyössä kirkonkylän kirjastossa

Etätyössä kirkonkylän kirjastossa

Koronan vauhdittamana  lähes 60 % suomalaisista otti läppärinsä ja siirtyi etätöihin. Suomessa oli viime keväänä Euroopan innokkaimmat etätyöntekijät .

Maaseutubarometri 2020 kertoo, että 60 % suomalaisista pitää maaseutua hyvänä paikkana elää Suomen kaupungistumisaste on 72 prosenttia, mutta kaupunkilaiseksi itsensä tuntee vain 40 prosenttia suomalaisista. Yli kolmasosa meistä pitää itseään sekä kaupunkilaisena että maalaisena. Täysin maalaiseksi itsensä kokee joka viides.

Myönteiset asenteet etätyöhön ja maaseutuun yhdistettynä mökkikaupan kasvuun ovat hyviä uutisia kirkonkylien kirjastoille.

Monipaikkaisuus on päivän sana. Vakituinen koti on kaupungissa, mutta vapaa-ajan asunnossa ja paikkakunnalla vietetään yhä enemmän aikaa. Perheen vapaa-ajanvietto ja etätyöskentely samassa mökissä ei kuitenkaan aina onnistu. Ratkaisu ja vaihtoehto löytyy kirkonkylän kirjastosta, jonne etätyöntekijä voi vetäytyä.

Kirjastoa etätyöpaikkana tukee myös tieto siitä, että e-kirjastopalvelut ovat monessa kunnassa yleisimpiä digipalveluja. Kirjastoilla on siis hyvä digimaine ja kirjaston kynnys on ollut perinteisesti matala.

Useilla paikkakunnilla kirjastot ovatkin jo mukana, kun maaseudulla on ryhdytty aktiivisesti markkinoimaan etätyömahdollisuuksia.

Etätyö on yksi kirjastotilan uusista käyttötavoista kuten aluehallintoviraston arviointiraportissakin kävi ilmi. Siksi kirjastojen pitää tiedottaa entistäkin enemmän niinkin itsestään selvästä palvelusta kuin tilasta.

Kirjaston kannattaa kertoa ainakin seuraavista asioista etätyöntekijöille:

  • maksuttomasta, turvallisesta tilasta
  • etenkin omatoimipalvelua tarjoavien kirjastojen erinomaisista aukioloajoista
  • monipuolisista aineistoista
  • laajoista e-lehtikokoelmista, joita ei yleensä ole muualla saatavissa
  • kirjaston laitteista
  • mahdollisuudesta ottaa lapsi mukaan, jos vaikka sattuisi satutunti tai muu lastentapahtuma samaan aikaan
  • asiantuntevan henkilökunnan tietotaidosta

Kirjastoilla ei tarvitse olla henkilökohtaisia työpisteitä etätyöntekijöille. Moni etätyöntekijä on tottunut työskentelemään avokonttorissa tai monitilassa, joissa kuuluu taustaääniä. Toki eduksi tässäkin asiassa on, jos tilat ovat muunneltavissa tilanteen mukaan.

Kristiina Kontiainen
Kirjastotoimen ylitarkastaja, Etelä-Suomen AVI

Aluehallintovirastojen raportti Peruspalvelujen arviointi 2019: kirjastotilat

https://www.patio.fi/web/pepa-2019-valtakunnallinen/kirjastotilat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s