Vanhukset väliinputoajina kuntien kustannuspaineissa

Me suomalaiset olemme seuranneet kuluneen vuoden ajan herkeämättä hoivakotikohua – kuka asiakkaana, läheisenä, palvelujen tuottajana tai ostajana, kuka valvojana. Erityisen mielenkiintomme kohteena ovat olleet yksityiset hoivakodit, osittain syystäkin.

Energiamme on mennyt pohtiessa, mikä on riittävä henkilökuntamäärä ja mille ammattikunnalle mitäkin tehtäviä lankeaa. Olemme seuranneet vauhdikasta lakivalmistelua kohti lakisääteistä henkilöstömitoitusta hoivakoteihin. Mikään määrä henkilökuntaa ei kuitenkaan korvaa laatua: sitä, että vanhus kohdataan ihmisenä ja hänen tarpeitaan kuullaan aidosti. Vanhukselle tulee löytää hänelle sopivin palveluratkaisu, eikä tässä pitäisi mennä kustannusnäkökulma edellä.

Unohtuvatko kotihoidon haasteet?

Ajatuksemme tulisi hoivakotien laadun kehittämisen lisäksi suunnata kotihoitoon ja niin sanottuihin välimaaston palveluihin, joissa vanhukset asuvat osin itsenäisesti ilman ympärivuorokautista hoitoa.

Edellinen iso palvelurakennemuutos toi mukanaan runsaasti hyvääkin. Vanhukset saivat tarvittaessa kotipalvelua ja kotisairaanhoitoa omaan kotiin yhä enemmän, ja yhä useamman vanhuksen toive asumisesta omassa kodissa toteutui. Myös ympärivuorokautista hoivaa tarjoavissa palvelukodeissa sai oman huoneen ja idea omasta tuvasta ja luvasta säilyi. Tämän kaiken hyvän ohella kunnat pyrkivät saamaan kulujaan kuriin: vanhainkoteja palvelutaloiksi muuttamalla kustannukset siirtyivät Kelalle.

Kolikolla on kääntöpuolensa. Yksittäisen vanhuksen näkökulmasta hoivakotipaikan saaminen voi olla vaikeaa, vaikka vanhus kokisi olevansa sen tarpeessa. Hän saattaa kokea olevansa heikkokuntoinen, ja kotona yksin asuminen saattaa pelottaa ja tuntua turvattomalta. Mutta kuntien tai kuntayhtyminen kriteerien mukaan, joilla hoivakotipaikan voi saada, vanhuksen tulee olla vieläkin raihnaisempi ja sairaampi. Hoivakotipaikan myöntämisen kriteereissä kyllä puhutaan myös sosiaalisista syistä perusteena paikan saamiselle, mutta niitä ei käytännössä usein kuitenkaan oteta riittävästi huomioon.

Palveluasumisella on paikkansa, mutta sillä ei saa kiertää vaativamman hoivan tarvetta

Kunnat ja kuntayhtymät painiskelevat taloudellisissa vaikeuksissa, ja voin vain toivottaa voimia päättäjille. Seuraan huolissani, onko seuraava rakenteellinen muutos tehostetun palveluasumisen muuttaminen palveluasumiseksi. Tehostettu palveluasuminen on juuri se palvelumuoto, johon on tulossa lakisääteinen mitoitus ja asiakkaille taataan ympärivuorokautinen hoiva. Ainakaan ensi vaiheessa lakisääteistä henkilöstömitoitusta ei ole tulossa palveluasumiseen.

Palveluasuminen lienee parhaimmillaan hyvää välimaaston palvelua, jossa asiakas pääsee nauttimaan yhteisöllisestä asumisesta ja riittävästä hoivasta. Mutta yksittäisen asiakkaan näkökulmasta palveluasuminen voi myös johtaa väliinputoamiseen: vanhus on jo sinnitellyt jonkin aikaa omassa kodissaan kotihoidon palvelujen turvin, eikä palveluasumisen tarpeessa ole kyse vain turvattomuudesta tai yhteisöllisyyden kaipuusta vaan kunnon heikkenemisestä ja sairauksien lisääntymisestä. Palvelun tarvetta kartoitettaessa pitäisi tällöin kysyä, olisiko ympärivuorokautinen hoivakoti parempi paikka.

Molemmille palveluille on paikkansa ja oikeat asiakkaat. Mutta uhkana on, että asiakas ei saa tarvitsemaansa apua sen vuoksi, että yhteiskunta ei halua kustannussyistä tarjota heille kalliimpaa hoivakotipaikkaa.

Palveluohjauksen pitäisi perustua asiakkaan aitoon kohtaamiseen

Kunnissa ja kuntayhtymissä on kehitetty viime vuosina palveluohjausta. Sen tavoitteena on ollut, että asiakas saisi oikeanlaiset palvelut oikeaan aikaan. Nyt on palveluohjauksella näytön paikka: miten kuullaan yksittäisen asiakkaan toive ja tarve? Asiakkaan tarpeista ja toiveista ei kerro pelkästään RAI-toimintakykymittarin tulokset.

Henkilökuntaa tulee olla riittävästi, mutta mikä on riittävä? Olen työurani aikana aikaisemmin johtanut ja nyt myös valvonut hoivakoteja ja tällä kokemuksella allekirjoitan toteaman ”määrä ei korvaa laatua”.  Asiakkaan tarpeisiin ei voi vastata runsaallakaan henkilöstömäärällä, jos asiakkaan toiveita ei osata kohdata. Yllättävänkin usein asiakaspalaute koskee asiakkaan kokemusta, ettei hän ole tullut kuulluksi.

Emme saa mennä pelkästään mittareiden, lukujen ja desimaalien taakse, vaan meidän pitää luottaa vanhaan kunnon ihmisen kohtaamiseen ja keskusteluun.

Maria Borg
Sosiaalihuollon ylitarkastaja
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

P.S. Haluatko tietää tarkemmin, mikä on aluehallintoviraston rooli ja tehtävät vanhustenhuollon palvelujen valvojana? Lue verkkosivujemme usein kysytyt kysymykset vanhustenhuollosta.
Tutustu myös tuoreeseen raporttiin Etelä-Suomen alueen yksityisten hoivakotien valvontahavainnoista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s