Tilaajavastuuvalvontaa tunturien keskellä

Tilaajavastuuvalvontaa tunturien keskellä

– Etelä-Suomen aluehallintovirastosta, tervehdys. Olisin tulossa tekemään tilaajavastuutarkastusta.

Moni Kolarin ja Kittilän alueella toimiva yritys sai viime viikolla vieraita, jotka esittäytyivät suunnilleen näillä sanoilla. Kolmen kollegani kanssa tarkastimme yhteensä noin 40 palvelualan yritystä Ylläksen ja Levin ympäristössä: ravintoloita, hotelleja, safarijärjestäjiä, kiinteistönhuoltoliikkeitä, luontopalvelujen tuottajia, matkailun edistämis- ja markkinointiyhtiöitä, kiinteistöyhtiöitä ja niin edelleen.

Matkailusesonki Lapissa on hyvässä vauhdissa, ja ala on kasvanut viime vuosina voimakkaasti. Samalla on lisääntynyt tarve käyttää ulkopuolista työvoimaa. Myös yritysten toimintamalli on muuttunut: kausityöntekijöiden palkkaamisen sijaan yritykset käyttävät entistä useammin vuokratyöntekijöitä.

Alihankintatyötä teettäviä ja vuokratyöntekijöitä käyttäviä yrityksiä koskee tilaajavastuulaki, jonka tarkoituksena on ehkäistä harmaata taloutta. Ennen sopimuksen tekemistä tilaajan on lain mukaan hankittava selvitykset siitä, että sopimuskumppani on hoitanut yhteiskunnalliset velvoitteensa.

Tilaajavastuuvalvontaa on tehty jo yli kymmenen vuoden ajan ja aika monena vuotena myös palvelualan yrityksissä. Silti me tarkastajat olemme vuodesta toiseen huomanneet, että tilaajavastuulakia ei palvelualalla tunneta kovin hyvin. Alueelliset valvontaviikot ovat yksi keino, jolla pyrimme edistämään yritysten tietoisuutta tilaajavastuuvelvoitteista.

Valvontaviikosta uutisoitiin mediatiedotteemme pohjalta viikon alussa ainakin Kittilälehdessä, Ylellä ja Radio Pookissa. Noin kolmannes tarkastettujen yritysten edustajista oli tietoisia siitä, että teemme alueen yrityksiin tarkastuksia tällä viikolla. Hieman suurempi osa, noin puolet, oli tietoinen tilaajavastuulain tuomista velvoitteista yrityksille.

– Hyvä, että käytte tarkastamassa.

Näin kommentoitiin useassa paikassa, jossa kävimme tarkastuksia tekemässä. Vastaanotto yrityksissä oli positiivinen, vaikka tiedustelimme tietoja sopimuksista ja tilaajavastuuselvityksistä keskellä kiireistä sesonkia. Sääntelyn ja valvonnan tavoitteena on varmistaa tasapuolinen kilpailuasetelma yritysten välillä. Tavoitteeseen vaikuttaisi olevan yritysten helppo yhtyä.

Tekemämme tarkastukset ovat tätä kirjoittaessa pääosin vielä kesken. Ennalta ilmoittamattomalla tarkastuksella yrityksessä on harvoin heti saatavilla tarkkoja tietoja yrityksen sopimuksista ja tilaajavastuuselvityksistä. Tällöin tarkastaja pyytää toimittamaan tarvittavat tiedot ja selvitykset jälkikäteen.

Saatujen selvitysten perusteella tarkastaja arvioi, onko yritykselle tarvetta antaa toimintaohjeita vastaisen varalle ja onko tarvetta aloittaa laiminlyöntimaksuprosessi. Viimeksi mainitussa tapauksessa aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue tekee kuulemisen jälkeen päätöksen laiminlyöntimaksun määräämisestä tai määräämättä jättämisestä.

Lapin valvontaviikko oli tarkastajalle mahtava kokemus. Monenlaisia elämyksiä matkailijoille tarjoavia yrityksiä, paljon iloisia ihmisiä ja Lapin ihmeellinen luonto. Hiihtämäänkin tarkastusreissulla ehti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s