Jo joutui kertoimien aika

Suvivirren myötä eskareiden ja koulujen lukuvuodet ovat päättyneet. Osa esikoululaisista saattaa viettää vielä osan aikaa varhaiskasvatuksessa ennen peruskoulutaipaleensa aloittamista. Mikäli eskarilainen on varhaiskasvatuksessa vielä kesällä, hänen läsnäolonsa lasketaan kertoimella 1,0. Esiopetusaikana eskarilainen laskettiin kertoimella 0,5, jos hän oli 4 h esiopetuksessa ja osan aikaa varhaiskasvatuksessa. Saattoipa hänellä olla kerroin 0,25, jos hän oli oikeutettu varhaiskasvatukseen vain 20 h. Selkeää?

Lapsia lasketaan varhaiskasvatuksessa nykyisin kertoimilla. Kertoimet ovat varsin hankala ymmärtää, ellei käytä varhaiskasvatuksen asiakashallintaohjelmia, jotka todentavat lasten läsnäolot mm. varhaiskasvatusmaksujen ja käyttö- ja täyttölukujen vuoksi.

Kerroinkeskustelu alkaa viimeistään siinä vaiheessa, kun aluehallintovirasto alkaa tiedustella, onko päiväkodin ryhmissä kenties liikaa lapsia. Varhaiskasvatuslaissa kun ei mainita kerroin käsitettä lainkaan vaan säädetään ryhmäkoosta. Päiväkodin yhdessä ryhmässä saa olla yhtä aikaa läsnä enintään kolmea hoito- ja kasvatustehtävissä olevaa henkilöä vastaava määrä lapsia.

Päiväkodeissa tulee olla kaikkina toimintapäivinä käytettävissä vähintään suhdeluvun edellyttämä henkilöstöresurssi. Ryhmiä ei voida muodostaa niin, että ryhmässä olisi enemmän kuin kolmea kasvattajaa vastaava lapsimäärä samanaikaisesti läsnä. Lapsia voi kuitenkin olla ”kirjoilla” enemmän kuin enimmäiskoon tai suhdeluvun mukaan säädetään. Ryhmäkokoa ja suhdelukuja koskevia säännöksiä sovelletaan myös vuorohoidossa sekä erityistä tukea tarvitsevien lasten osalta.

Lasten läsnäolo varhaiskasvatuksessa perustuu ennakointiin ja suunnitelmallisuuteen, jota kertoimien käyttö luultavasti helpottavat. Päiväkodilla on mahdollisuus suunnitella käytettävissä olevia resurssejaan ottaen huomioon etukäteen tiedossaan olevat lasten läsnä- ja poissaolot ja myönnetyn paikan tosiasiallinen käyttö. Poikkeaminen edellyttää kussakin päiväkodissa tilannekohtaista ja lapsen läsnäoloaikaan perustuvaa harkintaa.

Käytännön tilanne voisi olla esimerkiksi se, että samaa paikkaa käyttävät lapset ovat satunnaisesti ja lyhytaikaisesti samanaikaisesti paikalla esimerkiksi vanhempien työvuoron yllättävän muuttumisen vuoksi. Lähtökohtaisesti suhdeluvusta poikkeaminen ei voi olla kuitenkaan jatkuvaa eikä päivittäistä eikä se voi kestää koko toimintapäivän ajan, vaan sen tulee olla luonteeltaan lyhytaikaista ja satunnaista. Kertoimilla ei siis saa kikkailla!

Mitäs, jos työelämässä otettaisiin käyttöön työntekijäkerroin? Miten mahtavaa olisikaan saada kertoimen 1.0 sijaan tuplakerroin, joka ilmoittaisi työntekijän olevan erityisen pitkän tauon tarpeessa? Eikös se ole yhtä kuin LOMALLE?!?!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s