AVISTAblogi – AVIbloggen

Asiaa aluehallintovirastosta. Reflektioner från regionförvaltningsverket.

Merimies on erimies, hän ei väsy eikä uuvu työstä

Jätä kommentti

Merenkulkijoita on ollut sitten muinaisten Foinikialaisten eli viimeiset 3000 vuotta. Noina vuosina merenkulku on muuttunut ja sen teknologia kehittynyt huomattavasti, mutta samaa ei voi sanoa merenkulkijan työstä tai sosiaalisesta elämästä.

Valtaosa merenkulkijoista viettää aluksella yli puolet vuodesta, eli alus on heille myös jonkinlainen koti. Yhteen putkeen aluksella ollaan yleensä joitakin kuukausia. Suomessa on yleensä kohtuullinen vuorottelujärjestelmä, vaikka se onkin murenemassa nuorten perämiesten osalta. Eurooppalaisten laivojen miehitykset on ajettu aivan minimiin. Kurjimmassa tilanteessa ovat pienet rannikolla ja Itämerellä liikkuvat alukset, joita operoidaan 5–7 hengellä. Näissä aluksissa päällikkö harvoin näkee viidenkään tunnin yhtäjaksoista unta – siis kolmeen kuukauteen. Ja tämä ilman viikonloppuja ja Pekkaspäiviä.

Blogi kuva

Otsikossa esitin vanhan väitteen, että merimiehen on erimies. Muinoin tämä tarkoitti ehkä kykyä kestää raakaa työtä ja julmaa kurinpitoa. Sittemmin seitsenhaarainen ruoska on vaihtunut sähköposteihin ja raportointivaatimuksiin, ja mustelmat henkiseen kuormitukseen. Mutta onko merimies lopulta erimies, vai ihminen siinä missä muutkin?

Tässä ajassa psykososiaalinen kuormittavuus, työhyvinvointi ja terveys ovat sanoja joita ei voi välttää työelämäkeskustelussa. Entä merenkulkijat psykososiaalinen kuormitus, työhyvinvointi ja terveys? Iso osa merenkulkijoista toimii lainsäädännön määräämän minimilepoajan puitteissa eli vuorokautinen kymmenen tunnin lepoaika on pilkottu kahteen osaan, yleensä kuuden ja neljän tunnin taukoihin 24 tunnin jaksossa. Tuossa ajassa merimiehen pitäisi ehtiä syödä, pyykätä, kuntoilla, nukkua ja tehdä kaikki muut toimet, jotka eivät ole työtä. Käytännössä yhtäjaksoinen uniaika on enimmillään viisi tuntia useiden viikkojen tai jopa kuukausien ajan. Jokainen voi itse kuvitella, miten kuormittavaksi tämä ajan mittaan käy.

Itse laivoilla lähes vuosikymmenen työskennelleenä ja nyt kuusi vuotta alaa valvoneena on pakko todeta, että ei hyvin mene. Esimerkkinä kuormitukseen suhtautumisesta nostan hiukan provosoiden kuolemaan johtaneet tapaturmat ja niiden jälkihoidon. Suomalaisessa merenkulussa kuolee merimies joka vuosi. En ole törmännyt toiseen alaan, missä viranomaistutkinnan jälkeen työpaikka palaa heti rutiiniin ilman sen kummempaa asian käsittelyä. Laiva lähtee merelle ja miehistö palaa merivahtiin. Yleensä jää päällikön vastuulle toimia pappina ja terapeuttina muulle miehistölle, jos vain pää kestää ja kiinnostusta riittää. Päälliköllä ei tietenkään ole alkeellisintakaan koulutusta tämän kaltaiseen työhön, mutta valinnan varaa ei liiemmin ole, koska hän on Merilain mukaan vastuussa aluksesta, lastista ja miehistöstä.

Viimeaikoina on onneksi alkanut näkyä valoa tunnelin päästä. Tutkimuspuolella on ollut hankkeita kuten SeaFit ja SeaSafety, joissa on pyritty selvittämään merenkulkijoiden työn monipuolisia haasteita ja niiden vaikutusta terveyteen. Nyt tarvittaisiin oppilaitosten etukenoa työturvallisuusasioiden sisällyttämiseksi päällystön koulutusohjelmiin. On onnetonta, että päällystön tärkeimpiä tehtäviä on johtaa ihmisiä, mutta siitä ei sanota koulutuksessa juuri mitään.

Kirjoittaja: Ilkka Kervinen

Merenkulun työsuojelutarkastaja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s