Yhteistyö – työelämän suola

Projektikoordinaattori Liisa Nyrölä, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Viisauden kulmakiveksi on määritelty kyky tarkastella asioita monesta näkökulmasta. Ei siis liene sattumaa, että moninäkökulmaisuus määrittelee virkamiehenkin työtä. Ympäristölupapäätösten valmistelussa otetaan esimerkiksi huomioon niin haitankärsijät, luvanhakija kuin luontoarvotkin. Valmistelutyöltä edellytetään läpinäkyvyyttä, sujuvuutta sekä eri näkökohtien tasapuolista huomioon ottamista ja yhteensovittamista. Työssä tarvitaan säädös- ja substanssiosaamisen ohella yhä enemmän myös hyviä yhteistyötaitoja.

Kaikilla meistä on yhteistyön kokemuksia. Itselläni mieleenpainuvimpia ovat olleet tilanteet, joissa yhdessä on saatu aikaan enemmän, kuin kukaan yksin. Silloin on oivallettu uutta, jalostettu tietoa kirkkaiksi johtopäätöksiksi tai kehitetty entistä parempia tapoja toimia yhdessä. Nämä ovat olleet työelämäni huippuhetkiä. Hyvän yhteistyön elementtejä ovat luottamus, avoimuus, rohkeus ja myötätuntoisuus – maustettuna kannustuksella ja kunnioituksella. Pahitteeksi ei ole sekään, että yhdessä on hauskaa. Iloinen mieli tuo yllättävän paljon energiaa työntekoon ja voi ruokkia uusien ideoiden syntymistä.

Loppukokous

Aina ei toisaalta voi eikä tarvitsekaan olla hauskaa. Jokaisella meistä on oma selkäreppumme eletystä elämästä, johon mahtuu mukavien muistojen lisäksi surua, pettymyksiä ja kipeitä asioita. Kuten psykologi Peter Frost on todennut: ”There is always pain in the room”. Vaikeina hetkinä korostuu myötätunnon merkitys. Se auttaa meitä suhtautumaan kanssaihmisiimme lämmöllä ja välittäen. Tutkimusten mukaan työntekijät ovat sitoutuneempia ja vaihtuvuus vähenee organisaatioissa, joissa on lämpöä, välittämistä ja myötätuntoa.

Hyvä yhteistyö ei välttämättä ole helppoa. Joskus se vaatii onnistuakseen siirtymistä pois omalta mukavuusalueelta. Omien näkemysten tarkistamista tai suun avaamista neuvottelussa, vaikka olisi helpompi olla hiljaa. Usein rohkeus kuitenkin palkitaan. Parhaimmillaan vaikeakin kompromissi voi tuoda mukanaan onnistumisen elämyksen: me teimme sen – yhdessä! Yhteistyö edellyttää ja toisaalta myös vahvistaa luottamusta. Saavuttaaksemme luottamusta meidän on osoitettava itse olevamme sen arvoisia.

Niin luonnollinen osa työelämää kuin yhteistyö onkin, voi välillä pysähtyä pohtimaan omia yhteistyötaitoja. Onko niitä vielä mahdollista kehittää? Seuraavat viisi kohtaa tulivat minulle ensimmäiseksi mieleen ajatuksesta yhteistyön huoneentaulu. Minkälainen on sinun huoneentaulusi?

krookus
1) Luota ja ole luottamuksen arvoinen.

2) Jaa tietoa ja kerro näkemyksesi avoimesti.

3) Suhtaudu kanssaihmisiin myötätunnolla.

4) Huomaa asioiden hyvät puolet ja kerro huomioistasi.

5) Kannusta ja ota mukaan yhteistyöhön.

 

 


 

NyrolaLiisa_avistablogiKirjoittaja Liisa Nyrölä toimi projektikoordinaattorina Etelä-Suomen aluehallintovirastossa maaliskuuhun 2017 ja aloittaa ylitarkastajana Uudenmaan ELY-keskuksessa 1.4.2017.

Etelä-Suomen AVIn ja Uudenmaan ELY-keskuksen yhteisen kokeilu- ja kehittämisprojektin tavoitteena oli parantaa YVA- ja lupamenettelyjen yhteyttä sekä viranomaisyhteistyötä.

Projektin loppuraportti | Projektin väliraportti


 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s